Sivut

28. tammikuuta 2019

Suomi, kutsumattomien vieraiden maa

Oma, rakas kotini.

Pelkkä katto tai seinät eivät tee sinusta kotiani - olet niin paljon enemmän. Olet täynnä muistoja. Iloa, surua, vihaa, naurua ja kyyneliä. Sydänsuruja ja niitäkin suurempaa rakkautta. Ystäviä ja yksinäisyyttä. Pitkiä puheluita, pitkiä hiljaisuuden hetkiä. Kiirettä, liian myöhään valvomista. Tavotteita ja paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Hyviä yöunia, kiireettömiä aamuja, lämpimän peiton alla makoilua. Kahvin tuoksua aamuisin, pohjaan palanutta kaurapuuroa.

Kotini. Siellä olen turvassa. Paikka, jossa minä päätän, kuka astuu kynnyksen yli - vai astuuko kukaan.

Suomi on kotimaani. Minun ja miljoonien muiden suomalaisten koti.

Kotimaani, jonka yhtenä tärkeimmistä tehtävistä oli pitää minut ja muut suomalaiset turvassa. Kokemus turvallisuudesta muuttui täysin, kun kotimaamme kynnyksen yli alkoi astella tuhansia kutsumattomia vieraita.

Turvallisuudentunne on kokonaisuus. Meille painotetaan sitä, kuinka emme saisi pelätä. Pelko nähdään normaalin itsesuojelunvaiston sijaan ennakkoluulona: unohtamatta hienoa hashtagia #meilläonunelma. Keinotekoiset unelmat eivät poista pelkoa, vaan sen sijaan vähättelevät sitä. Pelko on terve reaktio, kun koemme jotain meitä tai läheisiämme uhkaavaa.

Meitä pyydettiin ymmärtämään ja olemaan kärsivällisiä. Näkemään tulijat voimavarana tälle maalle ja opettamaan, kuinka täällä toimimme. Kun tulijoiden määrä ja kansallisuus alkoivat näkymään tilastoissa, oli helppo syyttää kantaväestöä kotiuttamiseen vaikuttaneesta yleisen rasistisesta ilmapiiristä. Mutta tilastot eivät ole rasistisia.

En tiedä ketään, joka päästäisi kotiinsa tuntemattoman, saati sellaista, joka ei voisi todistaa henkilöllisyyttään. Siksi onkin käsittämätöntä, että rajan yli kävellyt tuhansia ihmisiä pelkällä omalla ilmoituksellaan.

Jos minä en päästä kotiini ketä tahansa, miksi Suomen pitäisi?



21. tammikuuta 2019

Suomalaisia tappava kansantauti: Yksinäisyys

Kirjoitus julkaistu Perussuomalaisten Nuorten Rahvas lehdessä:


Kun toiselle yksin oleminen on nautinto, itse valittu hetkellinen ajanvietto oman itsensä kanssa, yksinäinen ihminen joutuu tahtomattaan itsensä ainoaksi ystäväksi.

ATH-tutkimuksen mukaan noin 20 % Suomen aikuisväestöstä tuntee itsensä yksinäiseksi joskus, 10 % sen sijaan usein. Yksinäisyys on sinänsä hankala aihe käsitellä, sillä se on todella henkilökohtainen kokemus itsestään, ympäristöstä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa. Ihminen on laumaeläin, joka hakee luonnostaan hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta ympäristöstään. Yksinäisyys nähdään ja jopa koetaan yksinäisen itsensä syyksi, joka lisää tunnetta epäonnistumisesta.

Yksinäisyyttä on monenlaista, eikä yksinäinen ihminen ole tunnistettavissa ulkoisten seikkojen perusteella. Ihminen jolla on satoja Facebook-kavereita, monta sisarusta ja työpaikka, voi olla yksinäisempi kuin luulemmekaan. Puhelin voi olla täynnä yhteystietoja, muttei yhtäkään sellaista numeroa, johon voisi avun tarpeessa soittaa. Luottoystävät ovat kaikonneet tai niitä ei ehkä ole koskaan ollutkaan. Viikon ainoat keskustelut käydään kaupan kassan kanssa, joka kysyy laitetaanko pakasteet pieneen pussiin. Yksinäisyyden jatkuessa ihmisen on päivä päivältä vaikeampaa löytää takaisin muiden luokse.

Vaikka yksinäisyys ei ole sairaus eikä se voi tarttua, se on silti osittain periytyvää - jopa tappavaa. Sitä on kuitenkin helpompi ennaltaehkäistä kuin torjua. Yksinäisyyden kroonistuessa on vaarana, että ihminen katoaa yhteiskunnan piiristä jääden sille tielle.

Kun perheen merkitys yhteiskunnassa vähenee, varsinkin nuoriso turvautuu ystäviin elämän kriisitilanteissa. Kun ystäviä ei ole, tärkeiden sosiaalisten suhteiden puutteen aiheuttaman tyhjiön täyttää ahdistus. Yksinäisyyden kroonistuessa mukaan tulevat helposti mielenterveysongelmat, erilaiset riippuvuudet, päihteet ja tuhoisat ajatukset itseään ja muita kohtaan. Miksi joku muu saa tuntea onnea? Miksi elää, jos ketään ei kiinnosta olemassa oloni?

Naiset kokevat yksinäisyyttä hieman enemmän, kuin miehet. Parisuhteessa tai avioliitossa elävä voi kokea yksinäisyydeksi henkisen yhteyden tai kosketuksen puutteen. Miehillä parisuhde helpottaa yksinäisyyttä, kun naiset sen sijaan kokevat yksinäisyyttä myös parisuhteen aikana. Parisuhteet koetaan lähtökohtaisesti kumppanuudeksi, jossa saa kokea läheisyyttä, rakkautta ja luottamusta. Entä sitten, jos heräätkin joka aamu kumppanisi vierestä, mutta et silti muista, milloin hän olisi koskettanut sinua viimeksi? Tai millon olisit saanut koskettaa kumppaniasi, ilman että olet tullut torjutuksi?

Parisuhteen päättyminen eroon tai puolison kuolemaan on merkittävä yksinäisyyden aiheuttaja. Eron sattuessa varsinkin keski-ikäiset miehet jäävät helposti yksin. Kun puolisoa ei enää ole, katoaa ystäväpiirikin. Naiset sen sijaan kokevat yksinäisyyttä eniten ikääntyneenä, mahdollisen puolison menehtyessä.

Taloudellinen tilanne voi myös aiheuttaa yksinäisyyttä. Kun elät kädestä suuhun, et voi käyttää rahaa mihinkään ylimääräiseen. Ystäväsi viettävät ravintolailtoja ja käyvät lätkämatseissa, kun sinä joudut automaattisesti kieltäytymään. Ehkä voit sanoa suoraan, ettei sinulla ole rahaa. Tai sitten teet kuten monet muutkin: vetoat muihin menoihin ja kiireisiin, koska häpeät liikaa tunnustaa, ettei sinulla ole varaa. Sosiaalinen piirisi pienenee jokaisen kieltäytymisen jälkeen ystävä kerrallaan, koska kukaan ei jaksa pyytää toistuvasti ihmistä mukaan, jolla tuntuu olevan aina jotain parempaa tekemistä.

Merkittävin osa yksinäisistä painottuu iäkkäisiin ihmisiin. Lapset tai lapsenlapset eivät käy katsomassa, jos niitä edes on. Ystäväpiiristä moni on ehkä menehtynyt tai kärsii muistisairauksista. Terveyskeskukseen varataan aika lonkkakipujen vuoksi, vaikka todellisuudessa kipu kumpuaa sielua raastavasta yksinäisyydestä, joka sattuu. Kymmenen minuuttia vastaanotolla voi saada edes hetkellisesti tunteen, että joku välittää.

Liikuntarajotteisena vanhuksena olet sidottuna kotiisi, eikä ketään kiinnosta, oletko käynyt ulkona kolmeen kuukauteen tai makaatko lattialla kaatuneena. Surullisimmat tapaukset ovat niitä, kun vanhus on menehtynyt omaan kotiinsa ja tämä huomataan vasta naapurien tehdessä valituksen rappykäytävään levinneestä hajusta. Kenellekään ei toivoisi sitä kohtaloa.

Yksinäisyys kasvattaa ennenaikaisen kuoleman riskiä jopa 45 prosentilla - kuinka monen suomalaisen pitää vielä kuolla siihen?







4. tammikuuta 2019

Muutama sana rakkaudesta

Oli vuosi 2012, jossain päin Suomea. Istuimme pitkän pöydän ääressä, noin viidentoista henkilön kesken ravintolassa, jossa oli hämärä valaistus. Seurueeseen kuului ystäviä, tuttuja ja hetkeä aiemmin tavattuja henkilöitä. Olimme juuri saaneet eteemme pääruoat, kun keskustelun teemaksi tuli rakkaus ja rakastuminen.

"En ole varma, olenko koskaan ollut rakastunut", minua ja ystävääni vastapäätä istunut nuori mies tokaisi.

"Mitenkä niin et ole varma?" ystäväni kysyi. "Rakastumista voi verrata orgasmiin. Jos et ole varma, oletko koskaan saanut orgasmia, et ole sitä saanut. Sen kyllä tietää, kun sellaisen kokee. Sama juttu rakastumisen suhteen", ystäväni jatkoi.

Nuori mies meni hämilleen. En muista kuinka keskustelu jatkui tuosta, mutta vertauskuva jäi ikuisesti mieleeni.

Suomessa on viime aikoina puhuttu paljon syntyvyydestä. Siitä, kuinka tähän maahan syntyy vuosi vuodelta vähemmän lapsia - onhan syntyvyys jatkanut laskuaan jo seitsemän vuotta putkeen. Kun Antti Rinne kehoitti toissa vuonna kansaa ryhtymään synnytystalkoisiin, naiset alkoivat julistamaan kohturauhaa. Vaikka jokaisella naisella on täysi oikeus päättää omasta lisääntymisestään, meidän olisi tärkeää tarkastella syntyvyyden vaikutuksia kansantaloudellisesta näkökulmasta (ilman, että keskustelu menee pakkosynnyttämisestä puhumiseen).

Silti syntyvyyskeskustelusta jää tärkeä osa keskustelematta - kaikki tietävät, että lisääntymiseen tarvitsee naisen ja miehen. Mutta miten voimme puhua lisääntymisestä, jos emme ensin ole puhuneet suomalaisten pariutumisesta?

Noin kaksi kolmasosaa täysi-ikäisistä suomalaisista ovat parisuhteessa. Sinkkuihmisistä puolet haluaisi itselleen parisuhteen. Sinkkumiehiä on eniten nuorissa, kun taas sinkkunaisten osuus painottuu iäkkäisiin. Jos mietitään lastenhankintaa, naisilla tulee väkisinkin ikä jossain vaiheessa vastaan, vaikka lapsia haluaisikin. Miehillä lapsettomuus liittyy useimmiten siihen, ettei kumppania löydy. Tilastollisesti parisuhteen ulkopuolelle jää useammin korkeasti koulutettu nainen ja kouluttautumaton mies. Nämä taas ovat ryhmiä, joiden tiet eivät kohtaa tosielämässä - ainakaan niin, että kohtaamisista kehittyisi mitään, mitä edes etäisesti voisi kutsua rakkaudeksi.

Ihmisillä on luonnollinen tarve haluta parisuhdetta, läheisyyttä ja kumppanuutta - sisältyi siihen lapsia tai ei. Nykyajan deittailumaailmassa on kuitenkin vaikea erottua edukseen, varsinkin kun treffipalstojen ja Tinderin kautta arviointi perustuu lähes poikkeuksetta ihmisen ulkoiseen olemukseen. Kirjoitat itsestäsi mukahauskan kuvauksen, johon joku uskoo - tai sitten ei. Toki virtuaalimaailman ulkopuolellakin ensiarvioinnit toisesta tehdään ulkonäön perusteella, mutta todellisessa maailmassa kahden ihmisen väliseen kanssakäymiseen ja mahdolliseen lopputulokseen on paljon enemmän vaikutusmahdollisuuksia (niin hyvällä, kuin pahalla). Vilkaisut, elekieli, huumori. Keskinäinen kemia ja se selittämätön tunne vatsanpohjassa, kun katseet kohtaavat sekunnin pidempään, kuin alunperin oli tarkoitus.

Rakastuessa onnellisuushormoni oksitosiinin määrä elimistössä lisääntyy, kuten myös adrenaliinin ja stressihormoni kortisolin. Sydämentykytyksiä, toivoa, ruokahaluttomuutta ja unettomuutta. Rakastuminen on yksi maailman ihanimmista ja pelottavimmista tunteista. Kuinka ihminen voikaan samaan aikaan olla niin onnellinen, mutta silti maailman epävarmin.

Parisuhdemarkkinoilla ihmisten vaatimukset ovat koventuneet. Ne asiat, mitkä ovat joskus tehneet ihmiset onnellisiksi, eivät enää ole riittäviä. Ulkonäkövaatimusten lisäksi monen muunkin asian pitää näyttää hyvältä; koulutushistorian, ansioluettelon, työpaikan. Oikeanlaiset harrastukset, joita ei kuitenkaan saa olla liikaa. Mukava perhe ja kaverit. Kotityöt tehdään puoliksi, oli kumppani töissä 8 tai 16 tuntia päivässä.

Haluammeko elää nuoruutta loputtomiin vai pelkäämmekö me vain sitoutumista? Vai olemmeko nostaneet kriteerimme liian korkealle, jolloin väärin täytetty tiskikone voi niin sanotusti olla se viimeinen niitti? Odotammeko aivan liikaa parisuhteilta? Onko kukaan tarpeeksi hyvä juuri sinulle?

Sinkkuelämää ja lapsettomuutta ihannodaan nykyään paljon. Puhutaan vapaudesta, päätäntävallasta, itsenäisyydestä. Matkustelusta, juhlimisesta ja pitkistä aamuista. Kuinka yli kolmekymppiset eivät vieläkään ole valmiita asettumaan aloilleen, parisuhteesta tai perheen perustamisesta puhumattakaan. Koskaan ei ole oikea aika, mahdollinen työllistyminen rajoittuu pätkäduuneihin ja opiskelualoja vaihdetaan, kun ei vieläkään tiedetään mikä minusta tulee isona. Elämä ja tulevaisuus tuntuvat olevan nuorille liian epävarmoja. Toisinaan parisuhteisiin ja vakiintumiseen liitetään liikaa negatiivisia mielikuvia ja tuntemuksia - ehkä myös kokemuksestakin.

Ihmisten odotukset, toiveet ja vaatimukset eivät tunnu kohtaavan. Turhia lupauksia, ehkäpä suuria kuvitelmia. Parisuhteista tulee valtataisteluja. Käydään vaihtokauppaa omista menoista ja unohdetaan, että jokaisella tulisi olla parisuhteen lisäksi oma elämä, jota elää. Kenenkään henkilökohtaisen onnellisuuden ei myöskään tulisi olla riippuvainen siitä, tekeekö kumppani hänet onnelliseksi.

Haemme tasa-arvoista parisuhdetta, vaikka todellisuudessa tasa-arvoisen parisuhteen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että molemmat vievät roskia yhtä paljon tai imuroivat yhtä usein. Parisuhteen toinen osapuoli voi tehdä paljon enemmän, ilman että toinen ei edes tajuaa asiaa. Mielestäni tasa-arvoinen parisuhde on sitä, että suhteen molemmat osapuolet osallistuvat arkeen yhtä paljon. Tapoja sen sijaan on yhtä paljon, kuin pariskuntiakin. Jos toinen osapuoli tekee pidempää päivää töissä, toisella osapuolella on yleensä luonnollisesti enemmän aikaa tehdä kotitöitä. Se kumpi tienaa enemmän, osallistuu yhteisiin kuluihin prosentuaalisesti enemmän. Yhteiseen arkeen osallistuminen voi siis tarkoittaa myös sitä, että toinen yksinkertaisesti tuo enemmän rahaa talouteen.

Ihmisillä olisi myös opettelua sen suhteen, että erilainen tapa toimia on tosiaan erilainen, eikä automaattisesti väärä. Jokaisen oma suhtautuminen arkeen, kotitöihin, omiin ja toisen menoihin, seksiin ja läheisyyteen vaihtelee sen mukaan, mitä pitää milloinkin tärkeänä. Se onkin oma juttunsa, kuinka pystymme sovittamaan omat näkemykset yhteen kumppanin kanssa, minkälaiset arvomaailmat omaamme ja onko tulevaisuuden näkymät samalla suunnalla vai ei. Keskustelutaidot ovat aina muodissa, joten suunsa avaaminen on useimmiten kannattavampaa, kuin mykkäkoulun pitäminen tai sen odottaminen, että kumppani oppii lukemaan ajatuksia.

Naiset ja miehet ovat erilaisia, mutta kysymys kuuluukin, pystymmekö ymmärtämään toisiamme eroista huolimatta? Olkoon vuosi 2019 rakkaudentäyteisempi, kuin edelliset. Rakkauden mukana tulee onnellisuus - joten loppuun voinkin todeta, että mitä enemmän rakastamme, sitä onnellisemmaksi tämä pieni kansa tulee. Suosi suomalaista, rakasta kotimaista.



28. lokakuuta 2018

Peniseläin

Tässä maassa elää yksi mystinen ja ainutlaatuinen laji. Näistä olennoista sanotaan, etteivät ne juurikaan puhu tai pussaa. Ne eivät näytä heikkouksiaan, eivät itke, eivätkä pyydä apua. Niitä kuvaillaan karskeiksi, koviksi ja paljon töitä tekeviksi. Tämä olento on nimeltään peniseläin, tuttavallisemmin suomalainen mies.

Suomalainen mies ei voi hyvin. Joidenkin mielestä miehet hallitsevat tätä maata, samaan aikaan, kun sukupuolia ei pitäisi enää olla olemassa. Kun mediassa puhutaan entistä enemmän naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta ahdistelusta, naisten palkkatasosta tai kehopositiivisuudesta, suomalainen mies syrjäytyy hiljaa ja huomaamatta. Eikä ketään oikein tunnu kiinnostavan.

Tilastojen mukaan yhä useampi nuori mies on koulutuksen tai työelämän ulkopuolella.
Tällä hetkellä 25-39- vuotiaista miehistä yli 15 prosentilla on maksuhäiriömerkintä, kun vastaava luku samanikäisillä naisilla on noin kymmenen prosenttia. Samanikäisillä miehillä myös pienituloisuus on kasvanut. Kun vuonna 2007 pienituloisia miehiä oli noin yhdeksän prosenttia, vuonna 2015 luku oli jo yli 18 prosenttia. OECDn selvityksen mukaan yli 20 prosenttia 20-24-vuotiaista miehistä on työttömänä, eikä osallistu minkäänlaiseen koulutukseen. Se on paljon - huolestuttavan paljon. Tilanne on jopa niin huolestuttava, että sisäministeriön sisäisen turvallisuuden strategiassa todettiin, että syrjäytyminen on keskeisin uhka maamme sisäiselle turvallisuudelle.

Yllättäen ja vähemmän yllättäen miesten syrjäytyminen korreloi syntyvyyden kanssa. Mitä enemmän miehiä putoaa kelkasta, sitä vähemmän meitä suomalaisia syntyy. Vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistymässä, mutta vapaaehtoisesti lapsettomia miehiä on silti vain pieni osa kaikista lapsettomista. Yleisesti ottaen suomalainen mies haluaa lapsia, kumppanin ja perheen. Ehkä koirankin. Sitä mukaa, mitä suomalaisia miehiä syrjäytyy, suomalaisten lasten syntyvyys on tippunut 55 tuhannesta lapsesta (v2010) noin 43 tuhanteen lapseen (v2017). Samalla ajanjaksolla tarkasteltuna 25-34-vuotiaiden miesten työllisyysaste on tipahtanut 87 prosentista alle 80 prosenttiin.

Syrjäytymisvaara alkaa jo päiväkodista. Suuret ryhmäkoot ja ammattitaitoisten aikuisten puute yhdistettynä ryhmässä oleviin vilkkaisiin tai erityistukea vaativiin lapsiin, lasten tulevaisuus on synkkä. Aikuiset väsyvät, eivätkä lapset saa tarvitsemaansa varhaiskasvatusta. Vilkasta, keskittymisvaikeuksista kärsivää lasta saatetaan tiedostamattakin eristää ja rangaista helpommin, sen sijaan, että lapsi saisi tukea. Lapsi leimataan hankalaksi ja hankala lapsi saa helposti syyt niskoilleen pahuuksista - oli hän syyllinen tai ei.

Pelkästään yksi syrjäytynyt lapsi aiheuttaa yhteiskunnalle yli miljoonan euron kustannukset. Suurimmassa syrjäytymisvaarassa on lapsi, jonka vanhemmat ovat syrjäytyneitä. Perheessä saattaa olla työttömyyttä, ongelmia päihteiden tai mielenterveyden kanssa - tai kaikkia näitä. Kun roolimallit elämänrakennukselle eivät ole parhaimmasta päästä, ajautuu heikoista lähtökohdista tuleva lapsi tulevaisuudessa helposti jonon jatkoksi Kelan luukulle.

No mistä ne pienet pojat ovat sitten tehty? Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista.. kovasta luonteesta, hyvistä jääkiekkotaidoista, grillimakkarasta ja sinapista. Pienistä pojista odotetaan kasvavan miehiä, joilla on hyvät johtajataidot, paksu lompakko, komea ulkonäkö ja hyvää sosiaalista pelisilmää.

Suomalaiselle miehelle asetetaan jo pienestä pitäen tiettyjä odotuksia tulevaisuuden suhteen. Harteille saa suuren taakan ja listan toteutettavista asioista.

Kun ystävät porskuttavat eteenpäin toiselta asteelta korkeakouluun tai saavat ylennyksen työpaikalla, epäonnistunut mies kokee häpeää. Yrityksistä huolimatta mies ei pääse opiskelemaan, eikä työllisty. Mies ei tietenkään pyydä apua, koska vain heikot tarvitsevat apua – suomalainen mieshän on vahva. Mies viihtyy entistä enemmän ehkä yksin tai samassa tilanteessa olevien kanssa. Kuka haluaisi kuunnella kavereiden keskusteluja lopputyöstä tai aamupalavereista, kun itselläsi päivän ainoa sosiaalinen kanssakäyminen oli se, kun hakemastasi työpaikasta tuli sähköposti: "Valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun". Kun epäonnistumisia kokee tarpeeksi, tukien kilahtaessa tilille voi avata onnistuneesti kaljan, ettei elämässä tuntuisi menevän ihan niin huonosti.

Onko suomalainen mies sitten tyhmä? Ei, ei missään nimessä.

Työllistyminen oli ennen paljon helpompaa, kun tehtaat työllistivät nuoria miehiä ilman sen kummempia tutkintoja. Tärkeintä oli asenne ja kyky oppia työ - kunnes tehtaita alettiin ajamaan alas. Nykyään tarvitset työllistymiseen tutkinnon ja työkokemusta, mutta monet nuoret miehet eivät ole kovin lahjakkaita esimerkiksi kirjallisesti. Koulussa esitelmät, raportit tai koulutehtävät sujuisivat, jos niitä saisi toteuttaa toisella tavalla. Olemmehan jokainen oppijoina erilaisia ja omaksumme myös tietoa eri tavoin. Tiedon soveltaminen ja oppimisen toteuttaminen oppilaan vahvuuksia hyväksi käyttäen voisi todistaa koulujärjestelmällemme sen, että meillä on jo olemassa kympin poikia. Älykkäitä ja osaavia poikia, joille tulisi antaa mahdollisuus näyttää osaaminen ilman, että heitä arvioidaan sen mukaan, miten hyvin kielioppisääntöjä noudatetaan esitelmissä.

Kaikki eivät ole kirjallisesti lahjakkaita, mutta silti koulujärjestelmämme arvioi oppilaita pitkälti
sen mukaan ja palkitsee kirjallisesti lahjakkaat kympin tytöt. Kympin tytöt ovat toki kymppinsä ansainneet, eikä siitä pidä tuntea häpeää, päin vastoin. Mutta kun nuoren miehen kirjoittama essee on jäsennelty huonosti ja kirjoitustyyli on heikkoa, se ei automaattisesti kerro oppilaan olevan huono. Se on silti tehokas keino pudottaa fiksuja nuoria miehiä pois jatko-opinnoista.

Kun suomalainen mies ei opiskele, eikä käy töissä, mahdollisuudet kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa vähenevät. Tämä koskee kanssakäymistä myös vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sosiaaliset taidot eivät pääse kehittymään samalla tavalla kuin niillä, jotka tapaavat ihmisiä päivittäin ja opettelevat yhteistyötä ja kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa.

Parisuhdemarkkinoilla työtön mies ei ole halutuimmasta päästä. Naisilla on vaatimuksia, eikä unelmien miehen ominaisuuksiin kuulu yhteiskunnan tuilla eläminen. Jos nainen haluaa perheen, kuka perustaisi sellaisen jo valmiiksi persaukisen kanssa?

Vastakkaista sukupuolta voi olla hankala ymmärtää, onhan suomalainen nainenkin oma olentonsa, ajatuksineen ja toiveineen. Vielä kun pääsisi kohtamaan niitä naisia. Baarissa iskuyritykset päättyvät yleensä siihen, että miehelle toivotetaan hyvää matkaa helvettiin. Tai muuten vaan haistatellaan. Onko kohtelias kysymys seuraan liittymisestä todella niin vakava, että sen perusteella mies voidaan leimata runkkariksi ja nauraa porukalla perään?

Seuraavaksi kokeillaan Tinderiä - melko pinnallinen paikka, jossa ei onneksi tarvitse kohdata ketään oikeasti, ellei halua sopia treffejä. Mies yrittää avata keskustelua tavalla, johon saisi edes jonkinlaisen vastauksen tai reaktion. Näitä avauksia naiset sitten jakavat Facebookissa kuvakaappausten muodossa, onhan se julkisesti hauska pilkata miehiä.

Pieleen menneestä yhden illan jutusta naiset kertovat naureskellen, kuinka miehellä oli katkaravun kokoinen penis, joka ei ollutkaan automaattisesti seisonnassa naisen niin vaatiessa. Aivan kuin se tulisi yllätyksenä, että jokainen mies ei omista kahden metrin melaa, eikä se ole käskystä aina toimintakunnossa. Miehet eivät ole seppiä syntyessään, saati naisetkaan ole seksijumalattaria avatessaan haaransa. Se vaatii oikean ihmisen ja harjoittelua.

Paljon harjoittelua.

Suomalainen mies, toiselta nimeltään peniseläin. Ihmeellinen ja ainutlaatuinen olento maan päällä. Perhettään ja ystäviään puolustava, lojaali, epäoikeudenmukaisuutta vihaava. Niin jääräpäinen, mutta silti niin rakastettava.

Maamme tarvitsee naisia ja miehiä - ei yhtä ilman toista.
Nyt on aika lopettaa miesten mollaaminen ja pitää miehistämme huolta. Nyt ja tulevaisuudessa.

Kerro, kuinka paljon sinä arvostat suomalaista miestä.
#marvostettu