Sivut

29. maaliskuuta 2017

Hyvä ruoka-päivä

Kouluruoka on ollut jo pitkään tunteita herättävä puheenaihe niin poliitikoiden, lasten kuin heidän vanhempiensa keskuudessa. Sen lisäksi, että keskustelu on pyörinyt ruoan hinnan ja ylijäämäruoan ympärillä, jatkuvaa vääntöä aiheuttavat liha- ja kasvisruoat.

Mielestäni keskustelu on mennyt melko huvittavaksi. Aikuiset ihmiset väittelevät netin keskustelupalstoilla siitä, miksi juuri heidän pienellä Jari-Petterillään on oikeus syödä prinssinakkeja myös perjantaisin - tai miksi ei ole.

Tässä muutamia parhaimpia otoksia kasvisruokapäivä-keskusteluista suoraan nettipalstoilta:

"Menneessä maailmassa kansakouluissa oli tarjolla makaronivelliä, ruispuuroa ja muuta namia, eikä kukaan kirkunut että vihreät vittuun. Mutta jos tämän päivän koululainen ei saa joka päivä nuggettejaan tai edes kalapuikkojaan, niin uhataan ihmisoikeustuomioistuimella."

"Jos tässä talossa aletaan pitämään jotain helvetin kasvisruokapäiviä, niin nappaan yhden proteinilisän ja olen syömättä. Pitäkööt muut läskinsä."

"Miksi helvetissä sitä lihaa pitää koko ajan puputtaa? Ja ainahan noita kasvisruokapäiviä on ollut ja hyvin on jaksettu. Itse sanoisin lähinnä että mielummin pyrittäis panostaan siihen kasvissafkan laatuun, tein yläasteella ja lukiossa aina omat eväät kouluun kun se niiden kasvisruoka oli ravinneköyhää skeidaa."

"Mistä lähtien ilmaista ruokaa on halveksittu ja kehdattu valittaa että nyyhnyyh, tässä ei ole (kallista) lihaa?? Varmaan kohta ei kelpaa enää jauhelihakaan, vaan Jessicalle ja Viljamille pitää tarjota vähärasvaista vasikan fileetä (kotona kuitenkin mätetään energiajuomia, karkkia ja sipsiä)."

"Mun tokalauokkalainen tulee puuropäivinä koulusta klo 13 tai 14 kiljuvan nälän kanssa. Syö kyllä puuroa, mutta ei se leikkele per nenu oikein nälkää pidä. Kotona saattaa syödä välipalaksi kaksi kunnon voileipää missä välissä voita, juustoa, kinkkua, kurkkua ja paprikaa, ja jonkun hedelmän päälle. Neljältä on taas jo kauhea nälkä. Jos ei ole jotain kunnon proteiinia tarjolla niin nälkä on taas kohta. Ehkä se kouluruoka täyttää hiljaa paikoillan istuvan sieväkkeen energiantarpeen, mutta ei mun liikkuvaisen 8-vuotiaan tarvetta."

Ihmiset ovat unohtaneet kaikkein olennaisimman asian koko keskustelussa: Hyvän ruoan. Sillähän ei sinänsä ole mitään väliä, onko ruoka kasvis- vai liharuokaa, kunhan se täyttää tietyt kriteerit.

1) Ruoan pitää maistua hyvältä. Ei ole järkeä tarjota lapsille sellaista ruokaa, jonka mausta he eivät pidä (= lapsi ei sitä syö, oli se sitten terveellistä tai ei).


2) Ruoan tulee olla laadukasta. Sen lisäksi, että ruoan tulisi olla ravintorikasta, terveellistä ja laadukasta, meidän tulisi panostaa lähiruokaan ja ruoan kotimaisuuteen.


3) Ruoasta ei saa jäädä nälkä.  Oli ateria liha- tai kasvisruokaa, sen tehtävä on tehdä kylläiseksi.


Siksi onkin älytöntä, että jotkut ihmiset pitävät kynsin ja hampain kiinni siitä että, oman kersan on nyt vaan pakko saada makkaraa joka aterialla, koska kasvisruokapäivä on perseestä. Tai että ilmastonmuutoksen vuoksi Jari-Petterin pitää pärjätä koko päivä sosekeitolla, vaikka hetki lounaan jälkeen kaipaa jo uutta lounasta.


Tärkeintä on, etteivät lapset korvaisi hyvää, lämmintä lounasta lähikioskista ostetuilla karkkipusseilla ja energiajuomilla. Tämän vuoksi ruokakysymyksissä pitäisi kuunnella ensisijaisesti lasten ja nuorten toiveita. Mieluinen ruoka edesauttaisi lämpimän aterian syömistä koulussa, jolloin oppilaat jaksaisivat keskittyä paremmin opiskeluun loppupäivän ajaksi. Emmehän me aikuisetkaan syö mitä tahansa lounaaksi - miksi lasten tulisi tyytyä vähempään?


Helsingissäkin koulujen ja päiväkotien sisällä tulisi keskittyä hyvään, täyttävään ja laadukkaaseen ruokaan. Vapaa-ajalla voimme sitten noudattaa omia ruokailutottumuksiamme niin paljon kuin sielu sietää.

21. maaliskuuta 2017

Normi perjantai


Perjantai 10.2.2017


Klo. 7.50
Työmatkalla Timo haukkui minua: Pomon tyttöystävä, läski, huora, vammanen, ruma hevonen.

Klo. 8.15
Olin edellisenä iltana värjännyt hiukseni oransseiksi. Työpaikan naulakoilla Roosa, Minna, Sara ja Henri haukkuivat hiuksiani: näytät oksennukselta, läski karvinen, hyi vittu kun noi on rumat, vaan huorilla on tollaset hiukset.
 
Klo. 8.22
Aamupalaverissa Sara, Jarkko ja Ahmed ilkkuivat (taas): Pomon tyttöystävä, ootko sä sen huora?

Klo. 8.30
Palaverin jatkuessa Jonna hakkui minua selän takana: Läski, huora, vitun vammanen koirahullu, miks sillä on se vitun vammanen koira, on se vaan niin vitun vammanen. Kulkiessaan ohitseni Jonna potkaisi minua kahdesti ja veti minua kyynärpäällä selkään.

Klo. 9.15
Kahvitauolla Henri ja Roosa tulivat sanomaan minulle: sun tukkas haisee, oot niin ruma, me hävetään kun oot meijän kans samassa työpaikassa. Oot kuin oksennus, haluutko turpaan? Mä käsken mun kaveria tulee tappaa sut. Oo hiljaa pikku huora, sä oot meijän pomon pikkuhuora, eihän kukaan muu sua huoliskaan. Eikö sulla oo rahaa oikeisiin vaatteisiin, kun pitää pukeutua tommosiin homeisiin jätesäkkeihin? Miks sä aina kiusaat meitä? Oot aina kaikille niin ilkee, vaikka kukaan ei tee sulle koskaan mitään pahaa.

Tätä jatkui koko kahvitauon ajan. Lisäksi Timo tökki minua kynällä ja haukkui, että haisen.

Klo. 10.30
Työskentelemme yhdessä työkavereideni kanssa avokonttorissa. Kun huomasin unohtaneeni työläppärini kotiin, Henri, Sara, Jarkko ja Eetu huusivat minulle.

Klo. 11.15
Töissä alkoi loppupäivän kestävä viestinnän koulutus. Joku oli vienyt Eetun kengät tuolilleni, jonka takia Eetu tuli huutamaan minulle, miksi olen varastanut hänen kenkänsä, samalla sylkien päälleni.

Kouluttaja antoi minulle tehtäväksi kirjoittaa fläppitaululle, mutta Rami tuli tönimään minut pois.

_____________________________________________________

Uskoisitko, että tämä teksti on suoraan helsinkiläisen, 31-vuotiaan naisen normaalista työpäivästä? En minäkään. Teksti kuulostaa liian sekopäiseltä ollakseen totta. Jos aikuiset ihmiset harrastaisivat mainitunlaista touhua - oli se sitten työpaikalla tai vapaa-ajalla - siitä olisi tehty ajat sitten rikosilmoitus tai vähintäänkin puututtu asiaan työpaikalla.

Valitettavasti tämä teksti on ote helsinkiläisen, ala-astetta käyvän tytön normaalista koulupäivästä.

Kutsutaan häntä vaikkapa Mariaksi.

Päivät ovat vaihtelevia; tämä päivä oli hieman parempi, joku toinen päivä on huonompi. Sen lisäksi, että Maria joutuu sietämään tätä päivittäin koulussa, hän joutuu miettimään asioita, joita meidän aikuisten ei yleensä tarvitse pohtia: Säästyisinkö tänään potkimiselta? Uskallanko kävellä kotiin koulusta? Pelko on piinaavaa. Mitä teen, jos kiusaajat tulevat samaan bussiin? Aikuiset eivät kuitenkaan puutu, vaikka jokainen bussissa oleva matkustaja kuulee, kuinka minua haukutaan huoraksi ja uhataan tappaa.

Sadat, jopa tuhannet lapset kärsivät vuosittain päivittäisestä tai viikoittaisesta solvaamisesta, uhkailusta ja kouluväkivallasta. Niistä asioista, joita me kutsumme arkisesti "kiusaamiseksi".

Marian "kiusaamista" on selvitelty jo todella pitkään opettajan, rehtorin, kuraattorin, terveydenhoitajan ja poliisin kanssa. On ollut KiVa-koulu projektia ja muuta - joka aiheutti lähinnä sen, että kiusaaminen on kiusaajien toimesta piilotettu entistä enemmän pois aikuisten silmien alta. Jos koulu ei pysty havaitsemaan kiusaamista, eivät he omien sanojensa mukaan pysty siihen puuttumaan. Kun kiusaajat ja heidän vanhempansa eivät ole asian suhteen yhteistyöhaluisia, vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi jää todella vähän.

Koulukiusaaminen altistaa nuoria mielenterveysongelmiin ja sen myötä sosiaaliset tilanteet, ihmissuhteet ja työllistyminen voivat olla haastavia aikuisiällä. Kasvavat ryhmäkoot sekä opettajien koulutuksen ja tuen puute asian suhteen ovat varmasti osa ongelmaa. Kuinka opettajana ratkaiset asian, jos asioista ei pahimmillaan ole mitään näyttöä (sana sanaa vastaan), koulusi ei tue sinua asian selvittämisessä ja kiusaajan vanhempien asenne on eihän meidän Eetu koskaan-tyyppistä?

Kiusaamisesta kertominen ei ole helpoimmasta päästä. Lapselta vaatii valtavasti rohkeutta kertoa, ettei kaikki ole hyvin koulussa. Kun pelottaa ja ahdistaa, eikä oikein uskaltaisi enää mennä kouluun. Mariakin lopulta uskalsi kertoa kiusaamisesta luokanopettajalle - joka sanoi Marialle, ettei hänen kannattaisi välittää asiasta. Käytännössä opettaja kertoi Marialle tuolla lauseella, ettei hänen pitäisi välittää, vaikka häntä kohdellaan huonosti. Kun Maria kertoi, että häntä potkitaan ja tönitään luokkaan mennessä, opettaja pyysi Mariaa astumaan luokkaan vasta viimeisenä; sitten kukaan ei pääsisi potkimaan tai tönimään.

Lopulta Maria alkoi oireilemaan koulun tapahtumista myös fyysisesti. Alkoi viikoittaiset migreenit, kuumeilut ja vatsakivut. Pelko ja ahdistus eivät pitkittyneinä olotiloina jääneet enää henkiselle tasolle.

Kenenkään ei pidä joutua kuuntelemaan solvauksia tai kestämään väkivaltaa. Miksi lapsille opetetaan, että kiusaaminen loppuu, kun ei välitä? Minkälaisia aikuisia näistä lapsista kasvaa, kun heille opetetaan pienestä pitäen, että heidän tulisi vain kestää huonoa kohtelua? Aivan kuin kiusattujen pitäisi vain nätisti sietää, ilman että heillä olisi oikeutta turvalliseen kouluympäristöön.

Monelle kiusatulle tilanne saattaa olla häpeällinen. Eihän kukaan haluaisi myöntää, ettei välttämättä ole yhtään kaveria tai että pelottaa tulla kouluun. Kun lapselle hoetaan tarpeeksi pitkään hänen olevan huono, tyhmä ja jollain tavalla epäsopiva, hän alkaa itsekin uskoa siihen. Lapsena viikot tuntuvat pitkiltä, puhumattakaan vuosista. Tilanne ei helpota, jos lasten ympärillä olevat aikuiset eivät ota lasta tosissaan.

Jokaisella aikuisella on velvollisuus puuttua, kun havaitsee solvaamista tai väkivaltaa. Käytännössä niin ei kuitenkaan tapahdu, ainakaan tarpeeksi usein.

Milloin väkivallasta ja uhkailusta tuli koulukiusaamista? Henkinen ja fyysinen väkivalta ovat rikoksia, eivät kiusaamista.

Kaikesta huolimatta Maria on onneksi lahjakas koulussa. Mutta kuinka pitkään Maria jaksaa, ennenkö tulee totaalinen romahdus? Sitä ei kukaan tiedä.

*Seuraavat kuvat ovat suoraan Marian kirjoittamasta päiväkirjasta, johon hän pitää kirjaa koulussa tapahtuvista asioista. Kiusaajien nimet on muutettu / peitetty Marian henkilöllisyyden turvaamiseksi. Kuvien julkaisuun on saatu lupa sekä Marialta ja hänen vanhemmiltaan. Maria etsii ensi syksyksi uutta koulua, johon hän voisi vaihtaa. Tiedätkö hyvän ala-asteen Helsingissä? Vinkkaa siitä minulle sähköpostilla osoitteeseen tyylikastapolitiikkaa@gmail.com.

**Oletko sinä koulukiusattu tai tiedätkö jonkun, joka haluaisi kertoa tarinansa? Ota yhteyttä sähköpostilla!