Sivut

28. tammikuuta 2019

Suomi, kutsumattomien vieraiden maa

Oma, rakas kotini.

Pelkkä katto tai seinät eivät tee sinusta kotiani - olet niin paljon enemmän. Olet täynnä muistoja. Iloa, surua, vihaa, naurua ja kyyneliä. Sydänsuruja ja niitäkin suurempaa rakkautta. Ystäviä ja yksinäisyyttä. Pitkiä puheluita, pitkiä hiljaisuuden hetkiä. Kiirettä, liian myöhään valvomista. Tavotteita ja paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Hyviä yöunia, kiireettömiä aamuja, lämpimän peiton alla makoilua. Kahvin tuoksua aamuisin, pohjaan palanutta kaurapuuroa.

Kotini. Siellä olen turvassa. Paikka, jossa minä päätän, kuka astuu kynnyksen yli - vai astuuko kukaan.

Suomi on kotimaani. Minun ja miljoonien muiden suomalaisten koti.

Kotimaani, jonka yhtenä tärkeimmistä tehtävistä oli pitää minut ja muut suomalaiset turvassa. Kokemus turvallisuudesta muuttui täysin, kun kotimaamme kynnyksen yli alkoi astella tuhansia kutsumattomia vieraita.

Turvallisuudentunne on kokonaisuus. Meille painotetaan sitä, kuinka emme saisi pelätä. Pelko nähdään normaalin itsesuojelunvaiston sijaan ennakkoluulona: unohtamatta hienoa hashtagia #meilläonunelma. Keinotekoiset unelmat eivät poista pelkoa, vaan sen sijaan vähättelevät sitä. Pelko on terve reaktio, kun koemme jotain meitä tai läheisiämme uhkaavaa.

Meitä pyydettiin ymmärtämään ja olemaan kärsivällisiä. Näkemään tulijat voimavarana tälle maalle ja opettamaan, kuinka täällä toimimme. Kun tulijoiden määrä ja kansallisuus alkoivat näkymään tilastoissa, oli helppo syyttää kantaväestöä kotiuttamiseen vaikuttaneesta yleisen rasistisesta ilmapiiristä. Mutta tilastot eivät ole rasistisia.

En tiedä ketään, joka päästäisi kotiinsa tuntemattoman, saati sellaista, joka ei voisi todistaa henkilöllisyyttään. Siksi onkin käsittämätöntä, että rajan yli kävellyt tuhansia ihmisiä pelkällä omalla ilmoituksellaan.

Jos minä en päästä kotiini ketä tahansa, miksi Suomen pitäisi?



4 kommenttia:

  1. Mihin sota-alueiden ihmiset pitäis laittaa? Mieluummin kuolisivat ja kärsisivät kuin tulisivat meille tai muihin maihin? Mikä on sinun mielipiteesi? On suomalaisiakin ollut aikanaan paossa, eikö meillä kin ole vastuu auttaa toisia ihmisiä? Nita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten olisi jokin niistä kymmenistä vieressä olevista maista, joissa ei käydä sotaa? Joiden kulttuuri, kieli ja uskonto olisi lähellä heidän omaansa. Johon he sopeutuisivat helposti ja täysin.

      Poista
    2. Suomesta lähetettiin sota-aikana lapsia turvaan mm Ruotsiin. Miehet ja moni nainenkin taistelivat vainolaista vastaan. Rintamakarkurit ammuttiin, kuten oikein on.

      Poista
  2. Hei Laura! Odotan edelleen vastaustasi esittämääni kysymykseen. Vastailetko täällä vai missä sinun kanssa voi kommumikoida ja keskustella ajatuksistasi ja selvittää, voisitko olla sopiva ehdokas. T: Nita

    VastaaPoista